keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Varsinais-Suomen LUOTI-koulutus käynnistyi


Varsinais-Suomen alueen oppilaitosjohtoa kokoontui tiistaina 11.12.2012 Turun TOP-keskukseen oppilaitosjohdon LUOTI - Luotsaa tieto- ja viestintätekniikkaan koulutuksen aloituspäivään. Osallistujat ovat omissa oppilaitoksissaan tieto- ja viestintätekniikan osalta eri vaiheissa: tietostrategia tehty tai työn alla, tvt-opetussuunnitelmia rakennetaan, laitevarustukset vaihtelevat niin opettajien kuin oppilaiden osalta, verkot pääosin toimivat - paitsi kun koulu saattuu katvealueelle.

Päivän vetäjänä toimi Merja Sjöblom TIEKEstä. Hän avasi yleisesti koulutuksen tavoitteita, ohjeisti tukipalvelu Edulan käyttöön, teetti ryhmätöitä ja päivän päätteeksi antoi vielä etätehtävänkin. Lisäksi Merja avasi omassa puheenvuorossaan "Tieto- ja viestintätekninen osaaminen" eri lähtökohtia oppilaiden ja opettajien tvt-taitojen määrittämiseen. Paljon keskustelua herättivät mm. osaamisen viitekehyksenä toimivat ope.fi -taitotasot, lisäksi käytiin läpi Opetushallituksen strategiaa, kansallisia tvt-opetuskäytön tavoitteita ja muita tärkeitä asioita.

Tietoturva sekä asiantuntijuus ja yksikön taidot


Iltapäivällä Timo Simell TIEKEstä puhui tietoturvasta. Hän antoi konkreettisia esimerkkejä aiheeseen liittyen sekä nostatti keskustelua siitä, kenen vastuulla tietoturvan eri osa-alueiden opettaminen oikeastaan on: mikä on vanhempien vastuu, entä koulun tai muiden toimijoiden? Mitä eroa on teknisellä tietoturvalla, yksilön toiminnalla, miten suhtautua mahdollisiin identiteettivarkauksiin, kiusaamiseen, huijauksiin, jne? Yhteinen näkemys oli, että kaikki vastuu tietoturvan opettamisessa ei voi olla koululla, vaan tarvitaan kollektiivista toimintaa.

Leena Vainio Hämeen ammattikorkeakoulusta puhui omassa osuudessaan asiantuntijuudesta ja yksilön taidoista. Hänen aiheinaan olivat mm. tulevaisuuden kansalaisuuden taidot (ajattelun taidot, työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot, osallistumisen ja vaikuttamisen taidot, itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot) sekä opettajien nykyiset ja tulevat asiantuntijuuden muodot ja tasot. Yhteisesti todettiin, että tärkeimpiä opetettavia asioita tulevaisuudessa ovat oppimisen taidot - emmehän kukaan tiedä, mitä taitoja nykyiset opiskelijat tarvitsevat vuosikymmenen tai kahden päästä.

Kohti tietostrategioita ja tvt-opetuskäytön suunnitelmia


Osassa osallistujien kouluja tai kuntia strategioita on jo valmisteltu, suunnitelmia tehty ja tavoitteita asetettu. Muutoksia tulee kuitenkin jatkuvasti, nyt vaikkapa lukioiden tulee huomioiden vuonna 2016 asteittain käyttöön tulevat sähköiset ylioppilaskirjoitukset.

Etätehtäväksi osallistujat saivatkin ohjeistuksen tutustua niihin suunnitelmiin, joita osallistujajoukosta jo löytyy - peilata niitä omaan organisaatioon, pohtia, kysellä ja kommentoida niitä vähintäänkin oman oppilaitoksen näkökulmasta. Tämä työ tehdään koulutuksen tukipalvelussa, Edulassa, jossa ryhmällä on oma suljettu ympäristönsä.

Tammikuussa jatketaan


Tämä LUOTI-toteutus sisältää kolme lähipäivää. Seuraavat lähipäivä toteutetaan vuoden 2013 puolella, torstaina 17.1.2013 ja keskiviikkona 6.2.2013 Ruskossa.

Taustaa LUOTI-koulutuksille


Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa oppilaitosjohdon täydennyskoulutusta, joka kuuluu hankekaudelle 2011 - 2013. Hankeajan tavoite oli toteuttaa neljä koulutussarjaa - ja ilahduttavasti tavoitteet ovatkin toteutuneet: Varsinais-Suomen LUOTI on neljäs, eli tällä erää viimeinen koulutustoteutus tässä hankkeessa. Hanke on Suomen eOppimiskeskuksen koordinoima ja toteuttajajoukko koostuu joukosta muita alan ammattilaisia.

Kolmen edellisen toteutuksen perusteella koulutus on ollut helposti saavutettavaa ja vaikuttanut omiin toiminatapoihin ja oman yhteisön toimintatapojen kehittämiseen. Arviointi jatkuu luonnollisesti myös tämän viimeisen toteutuksen ajan.